Vedenlaatuhäiriö Söderkullassa tiistaina 18.12.2012, tiedote klo 15.00

Puolen päivän aikaan Massbyntiellä tapahtunut putkirikko on saatu eristettyä ja paine verkostossa on normalisoitunut.  Häiriötilanne aiheutti kuitenkin mm. vesitornin hetkellisen tyhjenemisen ja laatuhäiriön koko Söderkullan alueella.

Veden käyttäjiä kehotetaan tarkkailemaan veden laatua ja mikäli veden sameudessa on havaittavissa häiriö, ei vettä tule nauttia sellaisenaan.  Juoksuttamalla veden laatu palautuu.  Johtoverkkoa huuhdellaan vesilaitoksen toimesta. Tilanne saataneen täysin normaaliksi iltaan mennessä.

Lisätietoja Sipoon kunnan kotisivuilta www.sipoo.fi

24.09.2018 - Vedenkeittokehotus Söderkullan keskustassa ja Taasjärvellä on purettu.

Ruoka- ja juomavettä ei enää tarvitse keittää ennen käyttöä Söderkullan keskustassa ja Taasjärvellä. Söderkullan vesitornista ja vesijohtoverkostosta löytyi pintavesisaastutusta ilmentäviä bakteereita torstaina (20.9.2018), minkä vuoksi alueelle annettiin viime viikolla vedenkeittokehotus. Keittokehotus on nyt purettu, ja vesijohtovettä voi käyttää alueella normaalisti.